*

Matti Villikari

Valmisteleeko Nato hyökkäystä Venäjälle?

  • Valmisteleeko Nato hyökkäystä Venäjälle?

 

 

Kirjoitin alla olevan kommentin Jukka Leppälahden blogikirjoitukseen : 

 

** "Sotaan tarvitaan jokin syy, mikä se mahtaisi olla. En keksi yhtään, voisiko joku asiantuntija kertoa."

Tätä pelkäsinkin, asiantuntijat eivät keksi mitään. Asiaa tuntemattomillakaan ei ole yhtään syytä esittää mutta siitä huolimatta jankkaavat jatkuvasti, että Nato hyökkää Venäjälle. Ja mikä pahinta, Nato hyökkää Suomen kautta, oli Suomi Natossa tai ei.   RAUHANKUMPPANUUS ja isäntämaasopimus antavat Natolle oikeuden käyttää Suomea hyökkäyksen sillanpääasemana.

Mutta edelleenkin puuttuu se syy, miksi? Jos kuitenkin yritän oikein kovasti löytää yhden syyn, se voisi olla vaihtaa Kremlin juntta.

Siihen ei kuitenkaan sotaa tarvita, talouspakotteet riittävät. Jos kaasua ja öljyä ei osteta, Venäjä on polvillaan ja johto vaihtuu, joko rauhanomaisesti tai sitten ei. Venäläiset osaavat itse tehdä vallanvaihdon (-kumouksen).

Nato ei ole Putinin ainoa huoli. Liittovaltion pitäminen Kremlin komennossa rakoilee. Tatarstanin alueella on suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä ja Tatarstan on osoittanut halua irtautua federaatiosta. Voisiko se tapahtua äänestämällä samaan tapaan kuin Krimillä, epäilen?**

 

Kukaan ei kirjoittanut yhtään syytä, ei edes Jukka Luoma, joka on varma, että Nato on hyökkäysliitto.   Epäilen, että kun kysymykseni oli esitetty kommentissa (#48), sitä ei huomattu.  Nyt se varmaan huomataan ja saan monia syitä siihen, miksi Nato hyökkää Venäjälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Vähintäänkin karttaharjoittelee!

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Luoma nyt on ollut vuosia trolli, joka kirjoittelee samat tekstinsä tiede-foorumille, tänne ja ties vaikka suomi24:een sun muualle. Hän nyt ei ole ilmiselvänä mikään ongelma kuten ei Bäckmankaan (muutoin paitsi siten että Bäckman sentään muokkaa joidenkin venäläisten mielipiteitä ikävän ansioituneesti.... odotellen oletettavasti uudeksi Bobrikoviksi nimitystään mikäli peli kääntyisi hänelle edulliseksi ). Toivon mukaan peli ei koskaan sellaiseksi käänny Bäckmaneille ynnä muille samanlaisille.

NATO tai kukaan muukaan esim. Kiina ei harkitsekaan hyökkäystä Venäjälle. Moinen ajattelu on idioottimaista trollausta. Jo pelkästään Venäjän ydinasepeloite estää täysin kenenkään ajatukset Venäjälle hyökkäyksestä (poislukien terroristit yms.).

On lähinnä Luomien sun muiden höpsöyksiä esittää että NATO hyökkäisi Venäjälle, kun aito uhka on lähinnä se miten Venäjä voi hyökätä liittoutumattomia maita vastaan kuten on tehnytkin.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hehheh, nuo Kremlin hyödylliset idiootit ovat aina väittäneet, että Nato hyökkää milloin Neuvostoliittoon, milloin Venäjälle.

He vain unohtavat, että Nato ei voi sääntöjensä mukaan hyökätä ilman että se liittyy itsepuolustukseen. Samoin tähänkin hyökkäykseen Nato tarvitsee järjestönä yksimielisen päätöksen.

Taitaa mennä dementian piikkiin näillä hölmöillä sekin että isäntämaasopimus ei ole sopimus, eikä varsinkaan velvoittava sopimus.

Venäjä on auringonlaskun maa joka tulee häviämään maailmankartalta viimeistään silloin kun Kiina alkaa vaatia lisää tilaa idässä. Jo nyt Putin näytti pikku pojalta kun maailman globaalijohtajat Kiina ja USA keskustelivat. Venäjä veikkaa väärää hevosta vihollisekseen mutta antaa hölmöjen veikata. Kiinan aliarviointi on pahinta mitä voi tehdä mutta se suotakoon Venäjälle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Niin, Venäjä on viimeiset kymmenen vuotta ollut hyvin mielin kielin Kiinalle, miltei "suomettunut" sinne päin. Se ymmärtää, että nyt pitää pelata aikaa niin kauan kuin mahdollista.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Tehdään muutama oletus. Ensinnäkin oletetaan, että NATO haluaisi hyökätä Venäjälle ja toiseksi oletetaan, että Venäjä ja NATO eivät missään tilanteessa tulisi käyttämäämn ydinaseita.

Mitä Venäjän asevoimien lyömiseen tarvittaisiin, kun tiedetään, että Venäjän asevoimien vahvuus on yli miljoona aktiivipalveluksessa olevaa miestä ja noin kahden ja puolen miljoonan miehen reservit. Tämän lisäksi Venäjän asevoimilla on käytössään muutama tuhat erilaista ilma-alusta. Tämän lisäksi Venäjän vahvuuteen tulisi ottaa huomioon epäsäännöllistä sotaa käyvät partisaanit, joiden takia hyökkäysarmeija huoltoreittejä pitäisi valvoa tarkasti.

Käytännössä NATO tarvitsisi hyökkäykseen armeijan, jonka miesvahvuus olisi ainakin miljoona sotilasta ja tätä armeijaa tukisivat pari tuhatta tankkia ja sadat lentokoneet. Tuollaisen voiman kokoamista ei pystyisi piilottamaan ja tuollaisen sotajoukon ylläpito valmiudessa tulisi äärimmäisen kalliksi.

Käytännössä kenelläkään ei ole mitään intressiä hyökätä Venäjälle. Ensinnäkään siitä ei ole mitään takuita, että Venäjä ei käyttäisi ydinaseita tuollaista armeijaa vastaan. Toiseksi tuollaisen armeijan kokoaminen tulisi kalliiksi ja se saattaisi kärsiä hyökkäyksessä hyvinkin pahoja tappioita. Kolmenneksi tuollaisen hyökkäyksen perustelun ja oikeutuksen selittäminen ja hyväksyminen tulisi olemaan länsimaissa äärimmäisen vaikeata.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

... mutta eihän se silti estä trolleja oksentamasta amerikkalaisvihaansa. Tuon päähänpinttymän he tarvitsevat välttämättä, omista henkilökohtaisista syistään – siksi siihen eivät tehoa mitkään yritykset tarkastella asiaa rationaalisesti ja loogisesti argumentoiden eikä se ole yhteydessä ulkoiseen todellisuuteen.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"hyökkäyksen perustelun ja oikeutuksen selittäminen ja hyväksyminen tulisi olemaan länsimaissa äärimmäisen vaikeata"

Tämä on pääasia, mikä olisi se syy hyökkäykseen? Tähän päivään mennessa kukaan tällä palstalla ei ole tuonut yhtään järjetöntä eikä järkeen käypää syytä.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Ydinasevaltiot eivat sodi keskenään.
Sen vuoksi Pohjois-Koreakin hankki ydinaseen.

Petteri Hiienkoski

Asiat eivät taida olla ihan niin yksioikoisia. =) Ainakaan nykyisin. Jos on sattunut joskus pelaamaan shakkia, saattaa tietää, että peliin kuuluu kiinnityksiä, gambiitteja eli uhrauksia, haarukoita, jne. Pitkälti samat elementit toimivat myös suurvaltasuhteissa.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

"Asiat eivät taida olla ihan niin yksioikoisia".

Kyllä voivat. Esimerkiksi tämä asia on harvinaisen yksioikoinen. Puolustusliitto Nato joko:
1) on suunnittelemassa hyökkäystä Venäjälle, tai
2) ei ole suunnittelemassa hyökkäystä Venäjälle.

Jos puolustusosuuskunta Nato järjestönä on suunnittelemassa hyökkäystä Venäjälle, jollakin jossakin täytyy olla siitä todisteita tai ainakin vihiä sekä pitävät perusteet epäillä. Siinä tapauksessa kaikki "kiinnitykset, gambiitit ja haarukat" pitää välittömästi tuoda julkisuuteen, että voimme niitä yhdessä paheksua.

Tuosta viittauksestasi ulkopoliittiseen shakinpeluuseen tuli mieleen Minskin rauhanneuvottelut ja -sopimukset. Putinin Venäjän kanssa neuvotteleminen on kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa. Asia ei edisty, kun vastapuoli vähän väliä kaataa nappulat, ruikkaisee laudalle ja lennähtää kertomaan kavereilleen, että voitin.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

En pelaa shakkia mutta kuvittelen, että siinä on tarkoitus voittaa vastustaja hyökkäämällä.

Hiienkoski: "Asiat eivät taida olla ihan niin yksioikoisia". Tästä olen kovasti eri mieltä. Nato ei ole "suurvalta", sillä ei ole mitään ambitioita. Kovin usen Nato ymmärretään virheellisesti valtioksi, jolla on rajat ja oma ulkopolitiikka. Usein USA:n sotatoimet ymmärretään virheellisesti Naton sotatoimiksi.

Natolla ei ole tarkoitus valloittaa vastustajan aluetta, vaan torjua hyökkäys. Se on kovin yksinkertainen ja selvä tavoite.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kuvittelin, että Naton vastustajat jotka jatkuvasti toistavat täällä sitä, että Nato valmistelee hyökkäystä Venäjälle, olisivat pystyneet esittämään syyn tai syitä hyökkäykselle. Olin väärässä. Ei edes idän ja lännen vedenjakajalla elävä Ilkka Luoma pystynyt tuomaan esiin yhtäkään oikeaa syytä. Olen pettynyt. Ehkä on niin, ettei niitä syitä olekaan, vaikea niitä silloin on tässä esittää. Olenko ampunut alas yhden Naton vastustajien pääargumentin?

Käydään sitten seuraavan väitteen kimppuun. Naton vastustajat kertovat, että Natojäsenyydestä on Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä, hyötyjä ei haluta edes tunnustaa. Lähdetään sitten siitä väitteestä että Natojäsenyydestä on Suomelle haittaa. Nyt varmaan saan pitkän listan haitoista.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kysymykseni Natojäsenyyden haitoista näyttää tuottavan vesiperän kuten kysymys syistä Naton hyökkäykseen. Ehkä tämä kysymys jäi Naton vastustajilta huomaamatta tai sitten sekin on liian vaikea vastattavaksi.

Petteri Hiienkoski

Mikä on hyökkäys? Aika harvassa taitavat olla valtiot jotka virallisesti myöntäisivät, saati toitottaisivat hyökänneensä toiseen maahan. Lähes poikkeuksetta kysymys on puolustautumisesta. Tavalla tai toisella.

Kesällä 1941 Suomen presidentti Risto Ryti totesi Suomen joutuneen NL:n hyökkäyksen kohteeksi ja käyvän sen takia puolustussotaa. Suomen joukot etenivät Syvärillä ja Ääniselle asti. Puolustuksellisista syistä, sanottiin.

Miten maailmassa ylipäätään voi edes olla sotia, kun kaikilla mailla tuppaa olemaan vain puolustusministeri, eikä yhdelläkään taida olla hyökkäysministeriä?

Hyökkäys on sotastrateginen tai -takninen operaatio, joka on osa laajempaa kokonaisuutta. Mitkä ovat sen julkilausutut syyt, on yksi asia, ja mitkä ovat sen todelliset syyt, on toinen asia.

Hyökkäys on paras puolustus, ei ole tyhjä sanonta, vaan ihan todellinen strateginen puolustusoperaatio. Sitä on sovellettu läpi sotahistorian ja sitä sovelletaan yhä edelleen.

Olisiko NATO todella niin onneton sotilasliitto, ettei sillä olisi yhtikäs minkäänlaisia suunnitelmia, joihin sisältyy hyökkäysoperaatioita Venäjälle? Koska NATO on puolustusliitto, sen kaikki sotilaalliset valmistelut keskittyvät tietysti vain ja ainoastaan torjuntataisteluihin sen jäsenvaltioiden omalla alueella...

Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että NATO julkistaisi strategisia tai operatiivisiaan suunnitelmiaan, joihin kuuluu hyökkäysoperaatioita Venäjälle?

Hyökkäyssota ja sen valmistelu kiellettiin Kellogg–Briand-sopimuksella vuonna 1928. Sopimus varmistaa sen että minkäänlaisia hyökkäyssuunnitelmia tuskin julkaisee sen enempää NATO kuin Venäjäkään.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Oletko todella noin tietämätön vai sekoitatko tahallasi käsitteitä?

Olet siis sitä mieltä, että Nato voisi käynnistää "defensiivisen atac:in"? Lue vielä kerran Naton peruskirjan teksti ja kerro minkä artiklan mukaan se on mahdollista?

Naton toiminta voi käynnistyä vasta kun johonkin sen jäsenmaahan on hyökätty. Silloin tietenkin voidaan tehdä vastahyökkäys ja ajaa hyökkääjä omalle maalleen (vaikka Uralin itäpuolelle saakka).

Ei Suomikaan käynnistänyt hyökkäystä NL:oon, vai oletko sitä mieltä, että laukaukset Mainilassa ammuttiin Suomesta?

Kysyin syitä Naton hyökkäykseen, sinun vastauksesi on siis jäsenmaan puolustaminen. Täytyy myöntää, että kysymykseni oli epäselvästi muotoiltu.

Korjataan siis muotoilua. "Mistä syistä Nato voisi käynnistää hyökkäyksen ilman, että sen jäsenmaahan on ensin hyökätty?"

Onko siis vastauksesi edelleen sama, jäsenmaan puolustus?

Petteri Hiienkoski

Heh... Juurihan selostin ettei hyökkääminen ole suosittua. Ensin tarvitaan ne Mainilan laukaukset tai sellaisia provokaatioita, joka saa aikaan sotilaallisen konfliktin, jota kaikki 29 jäsenvaltiota pitävät hyökkäyksenä... ;)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset