Matti Villikari

Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa

  • Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa

 

Tänään, Suomen 101. itsenäisyyspäivänä juhlapuheissa kerrataan historiaa, kuinka Suomesta tuli itsenäinen valtio.  Suomi oli pahasti jakautunut sata vuotta sitten.  Toiset luottivat Venäjän apuun, toiset Saksan apuun.  Toiset olivat sitä mieltä, että Lenin lahjoitti meille hyvän hyvyyttään itsenäisyyden ja siitä pitäisi olla kiitollinen.  Lenin ja Stalin tulivat kuitenkin parinkymmenen vuoden jälkeen katumapäälle ja päättivät, ettei Suomi ansaitsekaan itsenäisyyttä.

 

Talvisodassa kansamme yhdistyi ja onnistuimme torjumaan NL:n hyökkäyksen.  Apua pyydettiin ulkomailta mutta lopulta sitä saatiin vain Saksasta.  Silloin tästä avun vastaanottamisesta oltiin yksimielisiä, nyt kansamme alkaa taas jakautua.  Jälkiviisaimmat ovat sitä mieltä, että apua Saksasta ei olisi pitänyt ottaa.  He eivät osaa kuitenkaan kertoa, mitä siitä olisi seurannut jos apua ei olisi saatu.  Sodan jälkeen tulkittiin, että avun vastaanottaminen tarkoitti liittoa natsien kanssa.

 

Adolf Hitlerin toimia ennen 2.maailmansotaa voi hyvin verrata Vladimir Putinin toimiin.  Länsimaiden johtajat pitivät Hitleriä sivistyneenä ja luotettavana valtion päämiehenä, joka sanaan saattoi luottaa. 

 

”Solmittuaan Adolf Hitlerin kanssa Münchenin sopimuksen vuonna 1938 ja palattuaan Englantiin Chamberlain lausui historiaan jääneet sanat: ”Rauha meidän elinajaksemme.” Sopimus antoi Saksalle oikeuden liittää Tšekkoslovakian saksankieliset sudeettialueet Saksaan. Se avasi myös Saksalle tien vallata koko Tšekkoslovakian. Sopimusta onkin pidetty yhtenä askeleena kohti toista maailmansotaa. Chamberlain solmi puolustusliiton Saksan uhkaaman Puolan kanssa, mutta Saksan hyökätessä Puolaan 1. syyskuuta 1939 hän ei voinut tehdä suoraan mitään Puolan auttamiseksi.”  

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neville_Chamberlain

 

Kunnioitettu jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth  tervehti  itsenäisyyspäivän viettoon valmistautuvia suomalaisia tutuilla sinivalkoisilla sanoilla: "Suomi on hyvä maa. Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!"

 

Tätä lausumaa ei pidä tulkita niin, ettei apua tarvita.   Sopimusta avun saannista ei pidä myöskään tulkita niin että se olisi vihamielinen ele tai provokaatio.   Vaikka tällä hetkellä turvallisuustilanteemme näyttää vakaalta, tilanne voi hetkessä muuttua.  Toivottavasti päättäjämme ovat edeltäjiään viisaimpia niin, ettemme enää joutuisi hyökkäyksen kohteeksi emmekä itse hyökkäisi.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää toivottaa

 

Matti Villikari

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Vuosi sitten Venäjä onnitteli Suomea ”itsenäistymisjulistuksen satavuotispäivän” johdosta.

Osa Venäjän onnitteluviestistä oli niin lämmintä ja ystävällismielistä tekstiä, että presidentinkanslia päätti salata osan onnitteluviestin sisällöstä.

Olisiko median jo aika tonkia tietoonsa tuon salatun osuuden sisältö...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Sinähän jo tiedät sen sisällön,koska kuvailit sitä jo. Kerrotko lisää?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Hieno kirjoitus Matti Villikarilta! Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Puolustamisen harjoittelu voi vaatia myös uhreja. Itsenäisyyspäivänäkin.

https://yle.fi/uutiset/3-10542449?utm_source=faceb...

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Suomesta tekee Suomen se, että olemme kohtuullisen rehellistä sakkia.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Suomea saa ja pitää puolustaa. Ei voi rahalla arvioida sitä
menetystä, joka on katoamassa nykyhetkinä historiaan. Nyky-
politiikka on tuhoamassa Suomen sisäisen turvallisuuden ja
rauhan. Kaipaan lapsellisesti Lintukotoa takaisin. Olen isän-
maallinen mutta tulevaisuus näyttää kaaokselta etenkin meidän
lapsillemme. Suomesta on tulossa kuilujen raatelema maa.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Lintukotoa tyyliin "Koivu ja tähti" emme enää varmaankaan saa takaisin. Tämän ajan tilanteeseen on pakko sopeutua. Aina olojamme voi vertailla muihin yhteiskuntiin. Aika monet paluumuuttajat kertovat, että Suomi on turvallinen maa asua monella mittarilla mitattuna. Se miten onnistumme säilyttämään hyvinvointiyhteiskuntamme, riippuu meistä itsestämme. Se on aivan varmaa, ettei se onnistu ilman luovuutta, työtä ja yrittämistä.

Maanpuolustustahto tarkoittaa ulkoa tulevien uhkien torjumista. Nyt pitää kysyä, onko tämä suomalainen elämänmuoto kaikkine puutteineenkin puolustamisen arvoista? Annammeko suomalaisuuden, sen kielen ja kulttuurin sulautua suurempien kansakuntien sulatusuuniin. Silloin kun kaikki on hyvin, sitä on vaikea huomata.

Toimituksen poiminnat